Enpä jaksa olla Mona enkä Maria. Taas olen ollut tukihenkilö seurustelusuhteessa. Mies tarvitsi minua itkien alussa masennustaan ja yksinäisyyttään. Olin niin kaunis ja ihana ja perhekin voitaisiin perustaa. Vuoden päästä hän oli halunnutkin vain kokemuksen alun perinkin. Minusta oli tullut läski ja liian vanha. Mies oli voittanut masennuksensa ja tapaili ketä halusi. Hyväksyin ja tuin häntä koska halusin hänen parantuvan. Koin säännöllistä henkistä väkivaltaa miehen taholta. Olin kaikkeen syyllinen. Yritän päästä hänestä eroon. Olen riippuvainen sadistista enkä ymmärrä miten tässä kävi näin. Häpeänkö kohdata pettymykseni?