kun tätä pyykkiä taas kerran pesee, ihmettelen edestakaisin kulkevaa yhteiskuntaa. ensin on paras, seuraavana hetkenä sylkykuppi joka ei kelpaa kenellekään. on suorastaan vaarallinen. ylös ei auteta mutta alas ampujia riittää pilvin pimein. aina vain alas, aina takaisin oppimaan. kaikkien kaverit kun hylkää, eipä ihmisestä voi mitään tulla. kaikkien kaverit jättää yksin, eivätkä tunnusta kuinka paljon ovat siltä yhdeltä, yksin jätetyltä ottaneet, väkivalloin, kaikki yhtä vastaan. kilpailu kaikkien kavereiden kanssa on täynnä ennalta sovittuja sääntöjä. niitä palautetaan oppimaan, uudelleen ja uudelleen julkisyyllinen, orpo, ahkeroiva piruparka.